Ainekset
- 0,6 L Valmiiksi keitettyjä kickherneitä ja osa purkin nesteestä
- 150-200g Valmista tahinia (esim. macedonian)
- 2 valkosipulin kynttä
- 2tl Suolaa, tai maun mukaan
- 1 sitruunan mehu
- Koristeluun 1 rkl Elixi Luomu Pellavansiemenöljyä, basilikaa sekä Elixi pellavansiemeniä sekä muita siemeniä makusi mukaan
Ohjeet
Hummus on alkuaan libanonilainen ruoka, jota on alettu käyttää muissakin arabiankielisissä maissa sekä Kreikassa ja Turkissa. Se onkin Lähi-idän ruokapöydän sydän. Se nivoo yhteen useita ruokalajeja. Hummusta voi käyttää lisäkkeenä salaateissa, levitteenä leivän päällä tai vain pöytämausteena minkä ruuan kanssa tahansa. Tarjoile hummustahnaa vaikkapa seuraavan kerran lihapullia valmistaessasi. Paahdetun aamupalaleivän päälle hummus sopii loistavasti. Hummus on proteiinipitoista ja se pitää myös nälän loitolla hyvin!
Hummus kuuluu olla koostumukseltaan kuin rakeista pehmytjäätelöä. Se levitetään kuvan tavoin kuopalle ja öljy roiskitaan päälle vain koristeeksi. Pinnalle ripotellaan hieman basilikan lehtiä sekä siemeniä.
Valmistus
Pilko valkosipulit vähän pienemmiksi ja kumoa kaikki yllä olevat ainekset tehosekoittimeen (paitsi öljy ja koristeet).
Laita kone käyntiin ja lisää kickhernepurkin- tai liotusnestettä niin, että kone pyörii hyvin ja hummus tahnasta tulee tasainen. Sattumia saa olla mukana. Tahnan pitää olla lähes yhtä löysää kuin pehmytjäätelö.
Levitä hummus laakealle lautaselle lusikalla pyörivin liikkein.
Valuta Elixi Luomu Pellavansiemenöljyä pinnalle mausteeksi.
Viimeistele basilikan lehdillä sekä Elixi pellavansiemenillä.
Nauti hummus vaikka falafelien kera!