Juhlimme Suomessa parhaillaan kansallista sydänviikkoa. Tämän vuoden sydänviikko liputtaa ruoan ja ruokavalion puolesta, ja viikon tarkoitus on kasvattaa ihmisten tietoisuutta sydänsairauksista, niiden riskeistä ja ehkäisystä. Oikeanlaiset elintavat, kuten liikunta ja ruokavalio, voisivat ehkäistä jopa 80 prosenttia sydänsairauksista – melkoinen määrä! 

Sydänsairauksia havaitaan Suomessa valitettavan paljon ja ne ovatkin olleet viime vuosien aikana yleistymään päin. Suolansaannin päivittäissuositus (Maailman terveysjärjestö) 5 grammaa ylittyy usein ruokavalion mukana lähes huomaamatta. Piilosuolaa kertyy muun muassa leikkeleistä, juustosta ja valmisruoista. Tyydyttynyttä rasvaa, niin sanottua kovaa rasvaa, meille kertyy muun muassa eläinperäisistä rasvoista kuten voista ja muista rasvaisista maitovalmisteista sekä rasvaisista lihoista. Kuitua taas saamme usein liian niukasti. Kaikki tämä edesauttaa kolesterolin ja verenpaineen kohoamista, ja laittaa sydämen koville. 

Vaikka perintötekijöilläkin on osuus asiaan, voi niihinkin vaikuttaa omilla elintavoilla. 

 

elintavoilla voi edistää hyvinvointia
Stressitön elämä helpottaa hyvien elämäntapojen ylläpitoa

Liikunnalla sydän virkeäksi 

Normaalipainossa pysyttely auttaa ehkäisemään sydänsairauksia. Liikunnan ei tarvitse tarkoittaa hikistä puurtamista salilla, vaan jo päivittäinen puolen tunnin annos arkiliikuntaa auttaa hyvinvointia ja painonhallintaa. Avain menestykseen on säännöllisyys! Arkiliikuntaa kertyy kävelylenkeistä, kodin siivouksesta ja puutarhanhoidosta, ja päivittäinen askelsuositus on noin 10 000 askelta. 

Korkea kolesteroli lisää valtimotaudin riskiä

Kolesteroli on elimistölle välttämätöntä, mutta liiallisena erittäin haitallista. Kolesterolia kertyy valtimoiden seinämiin, vaikeuttaen veren kulkemista. Kohonnut kolesteroli voidaan tunnistaa vain mittaamalla, suositeltava tarkastusväli on noin 4 vuoden välein. Kolesteroliarvon tulisi olla alle 5mmol/l. Koska korkea kolesteroli lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä, kuten sepelvaltimotautia, on tärkeää, että kolesterolitasoa kontrolloidaan ruokavalion avulla. 

Kolesterolitason pitäminen hallinnassa edellyttää muun muassa huomion kiinnittämistä nautittujen rasvojen laatuun (kovat vs. pehmeät) sekä ravintokuidun saamiseen. Myös säännöllinen liikkuminen ja tupakoimattomuus sekä unenlaatu ovat merkittävässä roolissa.

Elixi Luomu Pellavansiemenöljy 250 ml

Elixi Pellavansiemenöljy

Paras kasvipohjainen Omega-3 lähde! Se sisältää 59 % välttämätöntä Omega-3:a, 15 % välttämätöntä Omega-6:a, 14 % Omega-9 -rasvahappoa ja 93 % tyydyttymätöntä rasvaa. Puristamme sen suurella sydämellä Suomen Somerolla 100% suomessa viljellyistä pellavansiemenistä.

Hemmottele sydäntäsi kuiduilla

Siemenet, samoin kuten pähkinät, sisältävät runsaasti terveellistä, pehmeää, eli tyydyttymätöntä rasvaa. Ne sisältävät myös kuituja, vaihtelevasti eri lajien välillä. Pähkinöistä runsaskuituisin on hasselpähkinä, siemenistä kokonaiset hampun- ja pellavansiemenet ovat chiansiemenen ohella runsaskuituisimpia. Yhdessä proteiinin kanssa pähkinöiden ja siementen kuidut ylläpitävät kylläisyyden tunnetta pitkään ja ne myös hidastavat ruoan jälkeisen verensokerin nousua tehokkaasti. 

Siemeniä ja pähkinöitä kannattaa nauttia osana tasapainoista ruokavaliota suosituksia seuraten.

Elixi Hampunsiemenet 300 g
Elixi Pellavansiemenet 300 g

Elixi Hampunsiemenet

Hamppu on perinteinen ja vanha viljelykasvi, joka noussut taas ihmisten suosioon  sen erittäin runsaan ravintoainepitoisuuden vuoksi. Hamppu sisältää runsaasti kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja ja proteiinia. Se on runsaskuituinen ja sopii muun muassa leivontaan, jugurtin, smoothien tai puuron sekaan!

Elixi Pellavansiemenet

Elixi Pellavansiemen on monikäyttöinen sydämen ja vatsan ystävä. Pellavansiemen sisältää runsaasti linoli- ja alfalinoleenihappoja, joilla on tärkeä rooli solukalvojen rakennusaineina.  Pellavansiemeniä voi käyttää esimerkiksi ruoanlaittoon ja leivontaan. Pellavansiemen sisältää hyvälaatuista rasvaa, kuitua ja valkuaista.

Verenpaine kuriin

Kohonnut verenpaine on merkittävä taustatekijä aivoinfarktille, ja lymyilee kehossa usein täysin huomaamattomana. Siksi säännöllinen mittaaminen on tässäkin tapauksessa tarpeen, jotta kohonneet arvot huomattaisiin ajoissa ja saataisiin asianmukaisilla toimilla kuriin. 

Verenpaine voi kohota useista syistä, joskus vaikeat elämäntilanteet kohottavat verenpainetta kun elämäntavoista ei pystytä pitämään huolta entiseen malliin, liiallinen suolankäyttö tai tupakointi ovat myös yleisiä syitä. Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai näitä korkeampi.

Kohoaminen on yleisintä keski-iän saavuttaneilla henkilöillä – Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä käyttää verenpainelääkitystä. 

Verenpainetta voi mitata kotonakin helposti.

Me Elixillä haluamme liittyä mukaan sydänviikon talkoisiin ja tarjoamme kuukauden verkkokauppaetunamme Heartbene- pellavasiemenrouhepohjaista ravintolisää alennettuun 16,90 € hintaan!
Elixi Luomu Pellavansiemenöljy 250 ml

Elixi Heartbene

Suomalainen Heartbene on patentoidun Multibene® -konseptin mukaisesti kehitetty pellavansiemenrouhepohjainen ravintolisä. Se sisältää kasvisterolia, kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia ja auttaa edistämään verenpaineen pysymistä normaalina ja alentamaan kolesterolia. Heartbenessa ei ole lainkaan lisättyä suolaa!