Ostoskori on tyhjä.
1.10.2018
Syyskuussa jopa myrskylukemiin yltäneet tuulet riepottelivat Suomea useampanakin päivänä. Voimakkaat tuulet ovat kuitenkin olleet suureksi hyödyksi pellavan puinnille, sillä kasvustot ovat kuivuneet kunnolla yökasteen jälkeen eikä ilmankosteuskaan ole päässyt haittaamaan. Suuremmilta puintihaasteilta on siis vältytty! Osittain kirjavatkin kasvustot on saatu puitua tai sitten selvästi vihertävät paikat on päätetty jättää kokonaan puimatta tai odottamaan vielä valmistumista. Suuri osa öljypellavapelloista on siis jo syyskuussa puitu, mutta juhannussateista itäneitä kasvustoja odotellaan puitavaksi vielä. Syksyä on onneksi vielä hyvin jäljellä!
Hellekesän kuivuus näkyy odotetusti satotasoissa. Viljelijöiltä tulleiden kommenttien perusteella satotaso on pahiten kuivuudesta kärsineillä alueilla jäänyt vaisuksi: sylkkyjä on kehittynyt normaalia vähemmän ja niiden sisällä on vähemmän siemeniä. Silmämääräisesti myös siemenkoko on tuntunut vähän tavallista pienemmältä. Huippusatoihin siis tuskin tänä vuonna päästään, mutta ulkonäöllisesti siemenet ovat kuitenkin kauniin kiiltäviä, mikä on erittäin hyvä ja tärkeä asia kuluttajien ja koko jatkojalostuksen kannalta. Laatuanalyysituloksia (lehtivihreäpitoisuus, öljypitoisuus, hehtolitrapaino) saadaan syksyn edetessä.
Öljypellava ei pelästy yöpakkasia syksylläkään. Pakkasyön jälkeen voi hyvin lähteä puimaan, jos vain tuuli ehtii päivän aikana kuivattaa kasvuston puintikuntoon.